28.11.2015

Luku 20

Olo- ja ruokailuhuoneen värittäminen



Hauskin ja myös haasteellisin vaihe remontoinnissa on mielestäni värien ja tapettien valinta. Haasteellista se ei suinkaan ole siksi, ettei tiedettäisi mistä tykätään, vaan siksi että ihania vaihtoehtoja on pilvin pimein! Yksi suunta on kuitenkin valittava, ettei lopputulos ole sekametelisoppa. Siinä auttaa talon kuunteleminen ja sen (ja myös oman) hengen löytäminen.

Oli alusta asti melko selvää, että olohuoneen puolelle seiniin tulee tapettia ja ruokailuhuoneen puolelle maalia. Koska huoneiden välillä ei oikeastaan ole seinää, tulee niiden värimaailman olla samalta kartalta.

Tapetista on hyvä aloittaa, sillä se määrittää tulevan värimaailman hyvin pitkälle. Lisäksi tapetin sävyjen  mukaan saa varmasti sävytettyä maalit tapettiin sopiviin sävyihin, kun taas päinvastoin se ei luonnollisestikaan onnistu.

Olohuoneen tapetin mietintä alkoi jo muutama kuukausi ennen huoneen remontin aloitusta. Ajatus tapetista hautui mielessä siis pitkään ja monta vaihtoehtoa käytiin läpi. Mieli muuttui toisen jos kolmannenkin kerran kyseisenä aikana ja vasta kun löysin Pihlgren & Ritolan Sabloni-tapetin tiesin, että tämä on se etsimämme tapetti.

Sekä olohuoneen, että ruokailuhuoneen lattia maalattiin Uulan sävyllä Naava. Näin saatiin hieman yhdistettyä kaksi huonetta yhdeksi isommaksi oleskelutilaksi.

Sävy Naava

Olohuoneen seiniin laitettiin Sabloni-tapetti. Koska tapetti on todella runsaskuvioinen, haluttiin ruokailuhuoneen seinistä hyvin neutraalit. Lähdin etsimään sopivaa sävyä tapetin vaaleasta pohjaväristä ja huomasin Uulan värikartan Pellava-sävyn olevan oikea, mutta vain aivan liian tumma. Sävytin seinämaalin itse Uulan Pellavasta ja Valkoisesta, sekoitussuhteena noin 1:20 (1 osa Pellavaa). Sävystä tuli ihanan pehmeä ja lämmin valkoinen, muttei kuitenkaan yhtään keltainen tai likaisen värinen.

Vasemmalla kalusteisiin tuleva lila sävy Paloma, oikealla oma sävytys Pellava-Valkoinen.

Sisustukseen löysin kivan harmahtavanlilan sävyn Annie Sloanin värikartasta, sävyn nimeltä Paloma. Tällä sävyllä aion maalata pari kalustetta ja ehkäpä jotain muutakin...

Olohuoneeseen haluttiin saada myös ripaus Puolukanpunaista, samaa punaista mitä keittiöstämme jo löytyy. Näin huoneissa on yhdistävä "punainen lanka", vaikka tunnelma ja värimaailma hiukan muuttuukin.


Sävy Puolukka

Värisuunnittelua tehdessäni en mieti ainoastaan suunnittelun kohteena olevaa huonetta, vaan koko talon väritystä, olemassaolevaa ja tulevaa. Vaikka joka huoneeseen tulisi oma tunnelmansa, täytyy mielestäni kaikkien värien sopia keskenään, varsinkin kun kyse on pienestä talosta. Aion itse toteuttaa sitä niin, että käytän aika lailla samoja värejä joka huoneessa, mutta sävyn tummuusaste voi vaihdella, sekä myös värien suhde toisiinsa. Esimerkiksi keittiössämme on aika paljon punaista, mutta toiseen huoneeseen sitä tulee ehkä vain ripaus.

Värit ovat suuri nautintoni. Ajatus vain vahvistuu, kun katsoo ikkunasta ulos harmaaseen. Mitä harmaampaa pihalla, sen värikkäämpää sisällä. Eiks vaan? :)



25.11.2015

Luku 19

Uusi, vanha lattia



Olohuoneen tulevat lattialankut odottelivat ulkona pressun alla. Lankut haettiin peräkärryllä 150 kilometrin päästä, jossa ne olivat palvelleet vanhan pohjalaistalon lattiana ainakin sata vuotta. Oli kuin lottovoitto, että tarjolla oli juuri samanlaista lankkua kuin mitä talostamme jo valmiiksi löytyi ja lankkujen pituus sekä määrä oli olohuoneeseen juuri sopiva.

Ennen kuin lankkuja pääsi asentamaan paikoilleen, oli niillä tehtävä pihaan palapeli. Osa lankuista oli valmiiksi numeroituja ja osa taas ei. Lankut piti kuitenkin saada oikeaan järjestykseen, jotta raoista tulisi siistit. Pitkiä, yli 4 metrisiä painavia lankkuja pyöriteltiin ees taas lankku toisensa viereen, eikun tän viereen, eikun toisin päin, vai väärin päin… Eikä haavereiltakaan vältytty, kun lankut kolhivat jalat mustelmille.  Lopulta kuitenkin saatiin lankut sopimaan toisiinsa koko lattian osalta, jonka jälkeen ne numeroitiin.

Lankut sahattiin ulkona mittaansa yksitellen ja siirreltiin ikkunan kautta sisälle sovitukseen. Vanha maalipinta hiottiin myös ulkona, että sisätilat säästyisivät turhalta pölyltä. Lopulta meillä oli lattia jalkojemme alla! Jotta vältyttiin lankkujen välisten rakojen kasvamiselta, täytyi odottaa muutama päivä lankkujen kuivumista ennen paikoilleen naulaamista.

Lankkujen kuivuessa oli hyvää aikaa fiksata ikkunat kuntoon. Peitelistat on aikoinaan upotettu rumasti seinän sisään (seinälevyn kanssa samaan syvyyteen) lisäeristämisen yhteydessä, joten nyt oli hyvä syy tehdä listoitus hieman nätimmin. Peitelistojen alle naulattiin seinälevyn paksuinen rima, jonka jälkeen listat asennettiin takaisin rimojen päälle. Näin saatiin listat nostettua esiin seinästä. Tämän jälkeen pahimmat kolhut kitattiin ja ikkunat maalattiin kauttaaltaan sisäpuolelta.




Kun lankut olivat kuivahtaneet muutaman päivän, alkoi niiden naulaaminen. Naulaamiseen käytettiin 12 cm pitkiä nauloja. Tämän jälkeen vanhat naulanreiät kitattiin puukitillä, samoin pahimmat kolhut ja naarmut. Isoimmat reiät kitattiin kahdesti, sillä kitti kutistuu kuivuessaan. Lopulta kitit hiottiin ja lankkujen isoimmat raot tilkittiin sanomalehdellä. Lattia oli nyt valmis maalattavaksi.

Lattian väriksi valittiin Uulan värikartasta sävy Savi ja maalin kiiltoasteeksi kokeilumielessä puolihimmeä. Kun lattia oli maalattu, tuumasin ettei se ollutkaan täydellinen. Väri lattiassa vaihtui yhtä nopeasti kuin mielipiteenikin, joten nyt lattiassa kiiltelee puolikiiltävä maali, Uulan sävy Naava. Se on samaa sävyä kuin Savi, mutta vaaleampi. Ja se on ihana!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...